maanantai 18. toukokuuta 2015

Riikan kurssi Klemmarikellarissa

Riikka piti kurssin Klemmarikellarin tiloissa Turun kupeessa sunnuntaina.
Ajoin Turkuun jo edellisenä päivänä ja yövyin hotellissa. Aamupalan jälkeen oli mukava ajella kaikessa rauhassa ja etsiä oikea paikka. En ole nimittäin Klemmarissa käynyt aiemmin.

Sää suosi kaikin tavoin reissuani. Lauantainakin ennusteista huolimatta oli aurinkoinen ja lämmin sää.
Turkuun asti kun matkustaa niin pakkohan sitä on käydä Presentossakin, se kuuluu traditioihin.
Heidän kuviokartonkivalikoimansa on kyllä mahtava, sitä tulee ihan pöhköksi kaiken sen ihanuuden keskellä.
Onneksi sentään olen jo hieman rauhoittunut ja viisastunut vuosien myötä enkä enää osta hullun kiilto silmissä kaikkea mahdollista. Osaan nykyään jo miettiä että onko jollekin paperille tai muulle tuotteelle varmasti käyttöä.
No, aika monta kartonkia rikkaampana myymälästä ulos astuin.

Hotellini oli Yliopistonkadulla sijaitseva Centro.
Kiva hotelli, aamiainen oli tosi hyvä mutta henkilökunnan asenteessa ei kaikki ollut kohdallaan :(
Yhtään ylimääräistä sanaa kun ei heidän suustaan tullut eikä juuri hymyäkään. Ei vaikka respassa ei muita asiakkaita ollut kuin minä.
Jotenkin jäi karvas maku kun vieras tunsi olonsa lähinnä typeräksi ja noloksi kun yritti n.s. "smalltalkia".
Asiakas kun mielestäni kaipaa muutakin kuin Päivää, näkemiin ja huoneen numero ja kerros missä se sijaitsee.


Kuva on otettu hotellin ikkunasta. Kevään vihreys on nyt kauneimmillaan.

No se siitä! Kivempaa oli tulossa.

Meitä oli 10 kurssilaista + Riikka.
Hyvin mahduimme pöytien ääreen. Iloinen pölinä ja naurunpyrskähdykset säestivät keskittynyttä työskentelyä.
Pöh!
Onnistuin jotenkin hävittämään yhden kuvan kurssilaisista. En tajua mihin se katosi.



Tällainen on oma kurssityöni.
Tätä oli kiva tehdä!

Lopuksi sitten teimme ostoksia myös myymälän puolella.
Jestas mikä valikoima!
Varsinkin stansseja löytyi valtavasti.
Maltoin pitää näppini kursissa ja kukkaron nyörit kireällä ja ostin muutaman ihanan kartongin, kauan kaipaamani sabloonan missä on erikokoisia ympyröitä ja kirjainstanssin.

Kiitos Riikka, Jonna ja muut kurssilaiset!
Nähdään taas.

5 kommenttia:

Apris kirjoitti...

Oi ei, olen missannut tällaisen mahdollisuuden ihan kokonaan. Ei olisi ollut mitenkään mahdottoman matkan päässä.
Teillä on varmaan ollut tosi hauska päivä ja kurssityösi on ihana.

Taina Pietilä kirjoitti...

Kiitos jakamisesta☺ Millä olet värittänyt.?? Se on todella onnistunutta.

Merkku kirjoitti...

Väritys on tehty Glimmer Mist- suihkeilla.
Tykkään niistä kovasti. Niissä ei ole liikaa väripigmenttiä joten niitä uskaltaa suihkia suht rennosti.

Riikka Kovasin kirjoitti...

Kiitos sinulle Merkku! Oli ihana nähdä - onneksi taas pian uudestaan!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno tuotos syntynyt
Sirpale