tiistai 7. huhtikuuta 2009

Sairastamista



tuntuu olevan koko elo tällä hetkellä.
Silloin kolmisen viikkoa sitten kun olin sairaalassa tämän keuhkoveritulpan takia, niin onnistuin saamaan itselleni sairaalassa jylläävän vatsataudin.
Eli oikein rajun sellaisen. Siihen liittyi myös kuumeilua.
No se meni onneksi ohi parissa päivässä.
Mutta.......nyt on tullut joku vatsapöpö uudelleen. Muutaman päivän on vatsa ollut kuin ilmapallo ja vatsassa myllertää ja kouristaa kipeästi.
Kaiken huipuksi eilen nousi kuume. Ja myös yskittää koko ajan.
En nyt sitten tiedä onko kyseessä kuumeinen vatsatauti+ yskä vai joku kuumeinen keuhkopöpö + vatsatauti.
No oli niin tai näin, suututtaa vietävästi!
Mua todella ottaa päähän tää jatkuva sairastaminen. Koko ajan tulee jotain uutta entisten lisäksi.
Huumori alkaa pettää.

Ainoa asia mikä vähän tuo lohtua, on se että Pääsiäiseksi on luvattu kaunista ja lämmintä säätä.
Eli jospa vihdoinkin parvekekausi pääsisi alkuun.

Olen silmä tarkkana yrittänyt tihrustaa kärhöruukkuuni, josko sieltä jotain vihreätä alkaisi pilkistää. Mutta isossa kolme kärhöä sisältävässä ruukussa ei näy merkkiäkään kasvukauden alkamisesta.
Sen sijaan melko pieneen ruukkuun (kärhöjen mittakaavassa) istuttamassani kärhössä on jo aivan selviä pikkuruisia alkuja.
Ja meinasin vielä heittää tämän kärhön menemään kun ajattelin ettei se ainakaan pärjää talven yli niin pienessä ruukussa.

Kuva on viime kesältä kun Omoshiro-kärhö oli juuri aloittanut kukintansa.

Ei kommentteja: